maanantai 18. marraskuuta 2013



Jaahas ja viime päivityksestä on melkein kuukausi kulunut..hieman on ollut tämä elämä kiireistä kun ei ole yksinkertaisesti perseelleen kerennyt istua niin pitkäksi aikaa, että olisi kerennyt edes riviä kirjoittamaan. Koitanpa tässä sitten muistella mitä poikien kanssa olemme touhunneet..
Täältä löytyy aikaisemmasta mätsäristä kuva minusta ja Moskusta:
http://sotkamonkoiraharrastajat.blogspot.fi/2013/10/match-show-13102013.html

 
Mosku on kasvanut hurjasti! Säkäkorkeus Moskulla on jo suurempi kuin Huukolla vaikka toki leveydessä on vielä saavutettavaa. Huukon olen mitannut ja korkeus on aikalailla se 33cm. Painoa pojilla on aika tasaisesti, Huuko 15kg ja Mosku 13kg. Hieman olemme olleet laihutuskuurilla kun poikien vyötärö alkoi kadota :) Perrusruokana meillä edelleen Acanan puppy&junior molemmilla. Huuko pysyy tällä ruoalla hyvässä kunnossa, karva on kiiltävä ja hyvän tuntoinen, ruokamäärä toki pitää tällä rasvan määrällä pitää kohtuullisena, mutta ei ainakaan mitenkään ylinälkäinen ole koira olllut. Lisäksi pojat saavat kotiruokaa nappuloiden lisäksi sekä raakaa lihaa. Luita meillä syödään jatkuvasti, sisällä on puristeluita tarjolla ja ulkona hirvenluita. Hampaat ovatkin molemmilla hyvässä kunnossa eikä hammaskiveä ole!
Moskulla on hieman tekemisen puutetta päivisin...tästä todisteena eteisen kaapin tyhjennys parina päivänä..ja minun kenkien syönti.. Huonekalut on säästyneet tuhoamiselta, onneksi!
Olenkin välistä luiden lisäksi antanut aamunappulat lattialta, juuri ennen töihin lähtöä levittelen aamunappulat lattialle, piilottelen ympäri taloa, niin pojat saavat sitten alkaa etsimään niitä kun lähdetään töihin. Onneksi molemmat syövät samaa nappulaa niin tällainen onnistuu.
Kumpikin poika on ainakin masuista päätellen saaneet tarpeeksi ruokaa tälläkin tavalla.
Lisäksi keksin, että miten hävitetään parittomat ja jo aikansa eläneet villasukat! Laitan villasukkaan nappulat, kummallekkin pojalle omat sukat, sukkien päät solmuun ja sitten pojille. Siinä niillä on haastetta saada nappulat pois ja aika kuluu paremmin. Alla kuvia kuinka lelut tuhotaan!




Sateisen syksyn takia Huukon tassuissa on jälleen kerran hiiva! Tassut on välillä todella kipeät ja anturoiden välit auki :( Kauheaa katsottavaa kun koiraan sattuu käveleminen! Olen hoitanut tassuja korvatipoilla joita kerran saimme hiivaan lääkäristä. Onneksi Huuko on niin helppo koira hoitaa, tassujen peseminen suihkussa käy helposti, lääkkeen levittäminen on inhottavaa Huukosta. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, että tuntuu pahalta kun tököttiä tungetaan kipeisiin tassuihin. Lopuksi olen paketoinut tassut ensin sideharsoon ja sitten päälle liimasidettä. Tässäpä kuva Huukosta hienoissa töppösissä! Hienosti poika antaa töppösten olla jaloissa, paketoin tassut illalla ja töppöset saa olla yön yli jalassa. Ei ole muuten yhtenäkään yönä Huuko töppösiä repinyt pois! Nyt onneksi tuli pakkaset ja hiiva on taas parempana.



Mätsäri 27.10.2013 Pallohalli

Kuukausi sitten kävimme poikien kanssa Pallohallissa mätsärissä...joo oli todella hyvä idea ottaa molemmat koirat...Pojat olivat kuin kauhukaksikko! Ensin kun yksin yritän mennä halliin PYÖRÖOVISTA, siinä vaiheessa olisi pitänyt jo meikäläisen kellot soida, että tämä ei mene välttämättä ihan putkeen! Ensin yritin työntää molemmat ovista sisään..ei onnistu..ensimmäiset katseet ympärillä olevilta ihmisiltä..noh Mosku kainaloon ja sitten survoudutaan halliin, onnistui, mutta auta armias kun pojat hoksasi heti ovien jälkeen, että vitsi täällä on koiria. Mosku tippui sylistä, Huuko aloitti riehumisen...ei muuta kuin järjestys pienellä karjumisella..seuraavat katseet..kohti ilmottautumis pöytää..koirat haukkui ja riuhui minkä kerkesivät..ilmottautumisten vastaanottajat ja muut jonottajat katsoivat, että etkai sinä ole NOIDEN kanssa tulossa tähän..
Ilmoitin koirat ja posituin äkkiä hallin reunaan! Hieman kävimme läpi poikien kanssa miten sitä nyt käyttäydytään ihmistenilmoilla. Sitten lähdin kiertämään hallia ja koitin saada poikiin joitain järjestystä.
Ystävä tuli paikalle pentukoiran kanssa, jonka myös esittelisin kehässä. Huuko halusi syödä pennun, vaikka kyseessä oli doggi..ja vieläpä narttukoira..Mosku halusi leikkiä. Noh harjoittelin kaikkien kolmen kanssa, lykkäsin toisen pojista ystävälleni pidettäväksi, totesin vain, että elä komenna Huukoa vaan anna sen olla miten haluaa kunhan pidät vain kaukana muista koirista! Sillä Huukollehan on maailmanloppu kun se joutuu olemaan minusta erossa! Missään tapauksessa kukaan vieras tai tutumpikin pitelijä ei saa komentaa sitä, sillä Huuko saattaa napata käteen! Koska se on niin kauhuissaan ollessaan erossa minusta. Mamman pikku mussukka :) Moskukin on hieman orpo joutuessaan eroon, mutta on kuitenkin helpompi hallita.
Sitten kehään...Mosku oli omassa kehässä ihan hukassa! Ei halunnut seisoa, roikutti häntää eikä ottanut kontaktia..silti punainen nauha. Huuko oli taas ihan intona, hieman liikaakin, kutienkin punainen nauha, ihan sillä kun parina oli vielä enemmän hukassa oleva koirakko.
Punaisten kehä meni ihan penkin alle kummallakkin, joten ei sijoitusta. Totesin, että oli muuten viimeinen kerta kun minulla on molemmat mukana, sillä kun näitä poikia ei voi erottaa!
Sittenpä tuli parikilpailu, mikä on aivan uusi laji. Saman omistajan kaksi koiraa kisaa yhtäaikaa. Menin siis kummankin koiran kanssa yhtäaikaa kehään. Meidän pojathan ovat kuin kaksoset, mitkä kulkee sinnakkain ja liikkuvat samaan tahtiin! Meillä meni aivan loistavasti ja voittohan se tuli! Tuomarit kysyivät, että te olette varmasti harjoitelleet liikkumista, totesin vain, että nämä on 24/7 yhdessä :) Hyvä mieli jäi, ja nyt on tutustuttu Moskun kanssa pallohalliin, missä Tamminäyttely pidetään. Siellä me Moskun kanssa startataan viralliset luokat.
Alla olevasta osoitteesta löytyy tulokset:
http://www.kstkry.net/toim_matchshow.html







Mätsäri 3.11.2013

Viime kerrasta viisastuneena, otin vain Moskun mukaan mätsäriin. Pentu oli aivan hekumoissaan kun saavuttiin paikalle. Ei mitään kontaktia koiraan..annoin pennun tutkia rauhassa enkä edes yrittänyt mitään kontakti luoda, koska se olisi aivan turhaa tässä tilanteessa kun toinen on aivan jossain muussa maailmassa! Kierrettiin ja rauhotuttiin hieman väljemmillä vesillä sekä leikittiin muiden pentujen kanssa. Ennen kehää annoin Moskun kaverilleni pideltäväksi ja kävin kävelemässä hieman kauempana, ja tämähän sitten sytytti Moskun, apua, mamma jätti! Kun tulin takaisin ja otin koiran, se napitti minua herkeämättä, etten vaan taas karkaisi. Menimme kehään ja huomasin, että Moskua alkoi jännittää, häntä hieman painui alas ja koira painautui minuun kiinni. Liikkuminen oli tahmeaa ja pää painui alas..seisotin Moskun itse polvillani, koska tunsin, että pentu haki minusta turvaa..sininen nauha.
Odotusaikana leikittiin ja rentouduttiin hieman. Sinisten kehässä sama juttu, jännitys ja ei oikein kiinnostanut koiraa koko homma..Puhelin iloisesti Moskulle ja kehuin paljon, ja pentu hieman innostui asiasta. Päätä pitelin napakasti ylhäällä ja Moskuhan kyllä seisoo napittaa paikoillaan kivassa asennossa, mutta näin koirasta, että nyt ei ole kivaa. Ihmeeksi voitimme kehän!
Bis- kehä...Mosku oli väsynyt eikä hirveen innoissaan asiasta..noh eikun seisomaan paikoilleen, Mosku ei jaksanut seistä, jouduin pari kertaa nostamaan pyllyn ylös maasta ja päätä jouduin kannattelemaan..nyt ei mene hyvin ajatttelin. Liikkeiden näyttäminen, kuin onneksi pääsimme Moskun kanssa menemään oikein kovasti, ja sehän meille sopii hyvin, sillä Moskun liikkeet tulee hienosti esiin kun päästään kunnolla liikkumaan ja pentu hieman piristyi juoksemisesta! Tuomarit tutkivat todella tarkasti, meidän piti myös näyttää liikkeet rinnakkain toisen koiran kanssa siten, että koirat olivat keskellä. Mepäs olemme tätä harjoitelleet koirakoulussa, ja sehän meiltä sujuu oikein hyvin! Tuomarit seisottivat koiria ihan tajuttoman pitkään paikoillaan, ja minä jo ajattelin, että nyt jos kohta eivät ratkaisua tee niin minä lähden kehästä pois, sillä näin taas, että Moskusta ei ollut kivaa hommaa enkä halua, että pentukoira tympääntyy näyttelyhomaan! Sitten tuli ratkaisu ja sija BIS 4! Hieno Mosku!
Alla olevasta osoitteesta löytyy tulokset:
http://kainuunhurtat.omasivu.fi/ajankohtaista/