tiistai 28. lokakuuta 2014

Treenailuja


Treenailuja

Huhtikuussa kävimme Huukon kanssa koirakoulua Vuokon opissa Tassutellen koirakoulussa Vuokatissa. Huukon kanssa edistyttiin taas ihan hyvin, kun vain maltoimme aluksi pysyä toisista koirista todella kaukana ja pikku hiljaa lähestyimme muita koirakkoja.  Huuko on kyllä hassu tyyppi edelleenkin..välillä hän riehui ja välillä hän meni oikein nätisti ja kiltisti vaikka mitä tehtäviä ja välillä hän makasi lumihangessa ja nautti..Jatketaan harjoituksia ja koitetaan saada mahdoton energian määrä suunnattua johonkin järkevään tekemiseen J







Moskun kanssa aloitimme agilityn huhtikuussa, koska Moskulta luonnistuu pomppiminen niin hyvin, että ajattelin että tämä laji voisi tälle riiviölle olla sopiva. Alku ihmetyksen jälkeen Moskusta kuoriutui mahdottoman hyvä agility koira. Kaikki tehtävät luonnistui niin helposti ja minä esittelin koiran opettajalle siten, että no ei tämä osaa edes istua..opettaja kyllä kehui koiraa, mutta meikäläinen sai vähemmän kehuja..positiivisesti ajateltuna jos minun tekemistä arvioi niin yksi onnistunut asia oli näillä viidellä harjoitus kerralla, nimittäin minä en kaatunut kertaakaan! Toki esteisiin törmäämistä jos ei lasketa mukaan J Mosku on kyllä äärettömän viisas koira, jos motivaatio on kohdillaan. Nimittäin tällä pikku koiralla on taipumus sulkeutua pieneen Moskumaailmaan, sellaiseen kuplaan minne kukaan ei pääse..mutta kun saa koiran sieltä pois ja motivaation kohdilleen niin tämä super näppärä kärppä koira menee esteet, putket ja pujottelut kuin vettä valaen. Esteet oli helppo homma opettaa ja Mosku jopa osasi odottaa paikallaan kun minä vähemmän ketterä ja nopea kömmin esteen toiselle puolen ja kutsuin koiraa luokseni. Moskuhan odotti paikoillaan ja kutsusta ampaisi luokseni ja pysähtyi eteeni! Mosku on kyllä lahjakkuus tässä lajissa! Pussiin menoa opettelimme myös, ja olin ihan hieman skeptinen asian suhteen..ei varmasti koira mene mihinkään pussiin ja tule sieltä sukeltaen minun luokse! Kokeilimme kuitenkin ja kappas, Moskuhan sujahti pussiin kuin vanha tekijä eikä ollut moksiskaan koko hommasta. Samoin putkeen meno oli Moskulle helppoa ja siitä pikkukoira tykkäsi niin paljon että silmän välttäessä hän oli omatoimisesti juoksemassa putkea päästä päähän J Keinu meni alkuun todella hyvin, mutta sitten Mosku alkoi hyppiä sieltä alas kesken kaiken..opettaja sanoi, että niin käy lähestulkoon kaikille koirille jossain vaiheessa, joten syytä huoleen ei olisi. Pujottelun suhteen olin myös alkuun epäleväinen..ja siinä Mosku laittoi kyllä hanttiin melkoisesti..lopulta koira päätti kulkea pujottelun täydellisesti läpi ja katsoi minua siihen malliin, että kyllä mä tän osaan kun vain kehtaan J

Rataharjoitus tehtiin toiseksi viimeisellä kerralla siten, että menimme ikään kuin kahdeksikkoa, parin esteen ja kahden putken avulla. Joo, ei onnistunut ja vika ei ollut koirassa vaan ohjaajassa..Ei meikäläistä ole luotu juoksemaan ja olemaan hillitty..minähän huidoin ja selostin minkä kerkesin, ja Mosku katsoi, että anteeksi en vain ymmärrä mitä koitat kertoa..Huomasin kyllä itsestäni sen, että turhaudun kyllä nopeasti jos asia ei onnistu ja samoin tekee koira. Meille parhaita treenejä olisi todella lyhyet ja nopea tempoiset treenit, missä koria ei pääse turhautumaan ja minä keskittyisin asiaan! Hyvä mieli kuitenkin jäi kurssista ja lajia olisi kiva jatkaa, vaikka ilman kilpailutavoitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti